sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Miksi kukaan ei ole keksinyt tätä aiemmin? Perunamuusimunakas

Yhtenä päivänä kotona ei ollut juuri mitään ruokaa, sekä lapsi ja minä olimme niin nälkäisiä, että totesin että on parasta syödä aikainen päivällinen ennen kauppaan lähtöä. Jääkaapista löytyi pari kananmunaa, perunamuusia, maitoa ja muutama hassu vihannes. No, tein niistä sitten munakkaan. Ihan ok!

Perunamuusimunakas
2 annosta, 10 min

Ainekset
  • 2-3 dl tähteeksi jäänyttä perunamuusia
  • 3 kananmunaa
  • 1 sipuli
  • 1 tomaatti
  • tuoretta basilikaa silputtuna (tai sitten kuivattua n. 1 tl)
  • loraus maitoa
  • 1/2 tl suolaa
  • pippuria myllystä
  • ripaus paprikajauhetta
  • ripaus chilijauhetta
  • 1 rkl rypsiöljyä pannulle
Ohjeet
  1. Kuori ja pilko sipuli ja pilko tomaatti.
  2. Kuullota sipulia öljyssä.
  3. Samalla sekoita muut ainekset.
  4. Kaada pannulle hyytymään. Sekoittele aluksi pohjaa myöten nopeuttaaksesi ja tasoittaaksesi hyytymistä.
  5. Käännä munakas halutessasi. Tämä ei ole välttämätöntä.
  6. Nauti vihannesten ja leivän kanssa.




perjantai 27. kesäkuuta 2014

Pekonikermakana ja tomaattirisotto

Tämäkin resepti syntyi vahingossa kaapissa olevista aineksista.

Pekonikermakana ja tomaattirisotto
4 annosta, 45 minuuttia

Ainekset
Kana
  • 500 g kanan sisäfileitä
  • 140 g pekonia
  • 2 dl kuohukermaa
  • suolaa ja mustapippuria myllystä
Risotto
  • 4 dl risottoriisiä (arborio tai carnaroli)
  • 1 rkl rypsi- tai oliiviöljyä
  • 2 dl valkoviiniä
  • 0,7 l kana- tai kasvislientä
  • 2 salottisipulia
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 30 g voita
  • 1 dl itse raastettua parmesaania (tai Valion Forte-juustoa jos haluat säästää budjetista)
  • 3 tuoretta tomaattia
Ohjeet
  1. Ota kana huoneenlämpöön 30 min ennen kokkaamista.
  2. Suikaloi pekoni.
  3. Kuumenna risoton liemi.
  4. Kuumenna öljy eri kattilassa. Kuullota sipulit pehmeiksi. Lisää riisit ja nosta lämpöä. Sekoita koko ajan ja kuullota riisiä muutama minuutti
  5. Lisää viini ja sekoita.
  6. Lisää lientä kauhallinen kerrallaan, sekoita, ja anna imeytyä ennen seuraavan kauhallisen lisäämistä. Laske hellan tehoa tässä vaiheessa.
  7. Jatka edellistä kunnes risotto on kypsää. Risoton valmistuessa pilko tomaatit pieniksi kuutioiksi.
  8. Risoton valmistuessa kuumenna myös paistinpannu tai paistokasari, ja ruskista kanafileet ja pekonit. Lisää kerma ja mausteet ja anna hiljalleen poreilla 5-8 minuuttia.
  9. Lisää voi ja parmesaani, sekä puolet tomaattikuutioista, sekoita.
  10. Tarjoile risotto ja kana esimerkiksi salaatin kera. Lisää puolet tomaattikuutioista risoton päälle.


torstai 26. kesäkuuta 2014

Taas yksi kanapasta

Huh, onpas jäänyt päivitysväli pitkäksi. Olen pahoillani. Se ei suinkaan tarkoita sitä että meillä ei olisi laitettu ruokaa. Tai no. Vähemmän sitä on viime aikoina laitettu, ja erityisesti vähemmän uusia reseptejä. Olin työreissussa jopa 9 päivää putkeen minkä jälkeen sairastuin parin viikon flunssaan.

Nyt yritän kuitenkin kirjoittaa muistiin kirjoittamattomat mutta laitetut ja kuvatut reseptit viimeisten 2 kuukauden ajalta. On niitä jokunen.

Yksi ex tempore -keksintö oli taas yksi kanapastan versio, tässä mukana mausteena currya ja juustokuminaa, ja lisäksi herkkusieniä, tuoretta tomaattia ja sipuleita.

Kana-tomaattipasta
4 annosta, 30 minuuttia aktiivista kokkausaikaa

Ainekset
  • 500 g kanafileitä (tai -suikaleita)
  • 2 sipulia
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 1 pkt (noin 300 g) herkkusieniä
  • 2 tuoretta tomaattia
  • kuivattua timjamia ja oreganoa
  • mustapippuria myllystä
  • 1/2 tl chilijauhetta
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1 tl suolaa
  • ruokaöljyä paistamiseen
  • 1 prk kuohu- tai ruokakermaa
  • 1 tlk tomaattimurskaa
  • 400 g pastaa
  • oliiviöljyä ja suolaa pastaan
Ohjeet
  1. Ota kana huoneenlämpöön hyvissä ajoin (30 min-1 t ennen kokkausta). 
  2. Laita pastavesi kiehumaan. Keitä pasta kuten täällä neuvotaan.
  3. Leikkaa kana suikaleiksi.
  4. Kuori ja pilko sipulit.
  5. Siisti ja viipaloi sienet.
  6. Pese ja pilko tomaatit pieniksi kuutioiksi.
  7. Paista kuumassa isossa paistokasarissa öljyssä kanasuikaleet. Siirrä sivuun.
  8. Kuullota sipulit ja herkkusienet öljyssä. Lisää kana takaisin joukkoon. Lisää myös tomaatit ja -murska, mausteet ja kerma.
  9. Anna hautua 5-10 minuuttia.
  10. Nauti salaatin kera (tai basilikalla koristeltuna :-).