sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Vegeriisiä

Glorian Ruoan&Viinin taas kerran innoittamana tein mainiota vegeruokaa, jota riittikin sitten moneksi päiväksi. Parin kokeilun jälkeen tosin epäily pojan kookosmaitoallergiasta syttyi, sen verran helottavaksi ja näppyläisiksi muuttuivat pojan posket ja reidet tämän syömisen jälkeen. Harmi, tämän lisäksi thai-wokit kun ovat niin mainiota itse tehtyä pikaruokaa.

Lisäsin alkuperäiseen ohjeeseen kesäkurpitsan, ja jouduin käytännön pakosta luopumaan mausteena olleista kaffirlimen lehdistä (mistä ihmeestä niitä Suomesta saa? Ei ainakaan isoista ruokakaupoista tai Stockan herkusta!)


Munakoisoa ja ruusukaalia kookosmaidossa
6 annosta, 45 min

Ainekset

Kasvikset
  • 2 pientä munakoisoa (itselläni n. 600 g)
  • 300 g ruusukaalia
  • 1 pieni kesäkurpitsa (n. 300 g)
  • 4 salottisipulia
  • 3/4 dl öljyä
  • 1/2 tl suolaa
Kookoskastike
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 tuore punainen chili
  • 1 sitruunaruoho
  • 3 cm pätkä inkivääriä
  • 1-2 limetin mehu
  • (5 kaffirlimetinlehteä)
  • 1 tlk kookosmaitoa (400 ml)
  • 3 dl kasvislientä
  • 2 rkl kalakastiketta
  • 1 rkl maizenaa
Riisi
  • 3 dl basmatiriisiä
  • 6 dl kasvislientä
Ohjeet
  1. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Puolita ja viipaloi munakoisot ja kesäkurpitsa. Siisti ja puolita ruusukaalit. Kuori ja lohko sipulit.
  2. Levitä kasvikset leivinpaperin päälle uunipannuun. Pirskottele öljy ja sirota suola kasvisten päälle, ja kääntele jotta ne levittyvät tasaisesti. Nosta uuniin 20-25 minuutiksi. 
  3. Kuumenna riisin kasvisliemi, lisää riisi joukkoon ja keitä pakkauksen ohjeen mukainen aika.
  4. Tee kasvisten ja riisin kypsyessä kastike. Pilko sitruunaruoho muutamaan osaan, kuori ja hienonna valkosipuli, raasta inkivääri ja pilko chili siemenineen. Laita ne (ja kaffirlimetinlehdet) kattilaan kuumaan kasvisliemeen. Keitä hiljalleen noin 5 minuuttia. Lisää kookosmaito, limettimehu, kalakastike ja kiehauta.
  5. Poimi sitruunaruohonpalat (ja kaffirlimetinlehdet) liemestä. Vatkaa kylmään nestetilkkaan sekoitettu maizena joukkoon. Lisää kasvispalat liemeen. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä 1 minuutti.
  6. Tarjoa riisin kera. Voit myös sekoittaa riisin joukkoon.

2 kommenttia:

  1. Hyviä reseptejä sinulla täällä blogissa! Sinulle löytyy haaste osoitteessa: http://isokahvikiitos.blogspot.fi/2014/04/haaste-2.html

    VastaaPoista
  2. Hei, kiitos! Olen ollut varsin epäaktiivinen viime aikoina työkiireiden, sairasteluiden ja lomailun vuoksi, ja nyt vasta huomasin kommenttisi, pahoittelut siitä! Vastailenpa oitis, kunhan ensin julkaisen pari kokkailuaiheista juttua pitkästä aikaa!

    VastaaPoista