torstai 28. elokuuta 2014

Vadelmajuustokakkua kaksivuotissynttäreille

Pieni poikani täytti kaksi vuotta! Huikeaa!

Miehen äiti tuli onneksi auttamaan kakkujen teossa (toisin sanoen hän leipoi kakut kokonaan, kiitos!). Hän myös otti kuvat kakusta, joten tekijänoikeudet kuviin ovat hänen.

Halusin käyttää kauden antimia, niinpä kakuksi valikoitui paistettu valkosuklaa-vadelmajuustokakku Keittiö Avec Amour -blogista. Toistan reseptin korjattuna alla, koska alkuperäisestä puuttui pari yksityiskohtaa.

Vieraita meillä oli 15, ja teimme kaksi n. 1,3-kertaista kakkua, n. 25-senttisiin vuokiin. Alla ohje kuitenkin 20 cm-vuoan mitoituksella. Toista kakkua jäi 3/4, joten tästä voisi päätellä yhden alkuperäisen kakun riittävän n. yhdeksälle hengelle. Tämä toki riippuu muista tarjoiluista.



Paistettu valkosuklaa-vadelmajuustokakku
n. 20 cm vuokaan, 9 annosta, 1 tunti 30 min, aktiivista kokkausaikaa 30 min

Ainekset
Pohja
  • 200 g digestive-keksejä murskattuina
  • 150 g voita
Täyte
  • 400 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 250 g maitorahkaa
  • 1 dl maitoa
  • 3 munaa
  • 0,6 dl perunajauhoa
  • 200 g valkosuklaata
  • (2 dl vadelmia)
  • 0,5 dl sokeria (alkuperäisessä ohjeessa ei ollut ollenkaan, eikä ollut meilläkään, mutta vähän makeutta kakku ehkä kaipasi)
Pinnalle
  • 2 dl vadelmia
  • tomusokeria
Ohjeet
  1. Leikkaa irtopohjavuoan (halkaisija n. 20 cm) pohjalle leivinpaperi. Voitele vuoan pohja ja reunat. 
  2. Murskaa keksit esimerkiksi tehosekoittimella. Sulata voi. Sekoita keksimurut voisulaan. Painele keksiseos kakkuvuuan pohjalle ja reunoille noin 5 cm korkeudelta.
  3. Valmista juustokakkumassa pehmentämällä tuorejuusto sähkövatkaimella. Lisää joukkoon maitorahka. Sekoita joukkoon maito ja munat ja sokeri koko ajan sekoittaen. 
  4. Sulata valkosuklaa ja lisää se juustokakkumassan joukkoon. Lisää perunajauho siivilän läpi, koko ajan sekoittaen. (Lisää lopuksi vielä vadelmat jos haluat niitä käyttää myös pohjassa.) 
  5. Kaada juustokakkumassa keksipohjan päälle ja paista 175 asteessa noin 50 minuutin ajan. Vinkki: moni irtopohjavuoka vuotaa. Kannattaa laittaa uunin pohjalle syvä pelti, siihen mahdollisesti leivinpaperi, valuvaa rasvaa keräämään.
  6. Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoiluvadille. Koristele vadelmilla ja tomusokerilla.
Päivänsankarillekin maistui, tosin suuhun menivät ensimmäisenä vadelmat.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti