sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Miksi kukaan ei ole keksinyt tätä aiemmin? Perunamuusimunakas

Yhtenä päivänä kotona ei ollut juuri mitään ruokaa, sekä lapsi ja minä olimme niin nälkäisiä, että totesin että on parasta syödä aikainen päivällinen ennen kauppaan lähtöä. Jääkaapista löytyi pari kananmunaa, perunamuusia, maitoa ja muutama hassu vihannes. No, tein niistä sitten munakkaan. Ihan ok!

Perunamuusimunakas
2 annosta, 10 min

Ainekset
  • 2-3 dl tähteeksi jäänyttä perunamuusia
  • 3 kananmunaa
  • 1 sipuli
  • 1 tomaatti
  • tuoretta basilikaa silputtuna (tai sitten kuivattua n. 1 tl)
  • loraus maitoa
  • 1/2 tl suolaa
  • pippuria myllystä
  • ripaus paprikajauhetta
  • ripaus chilijauhetta
  • 1 rkl rypsiöljyä pannulle
Ohjeet
  1. Kuori ja pilko sipuli ja pilko tomaatti.
  2. Kuullota sipulia öljyssä.
  3. Samalla sekoita muut ainekset.
  4. Kaada pannulle hyytymään. Sekoittele aluksi pohjaa myöten nopeuttaaksesi ja tasoittaaksesi hyytymistä.
  5. Käännä munakas halutessasi. Tämä ei ole välttämätöntä.
  6. Nauti vihannesten ja leivän kanssa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti