sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Ulkofileepihviä ja perunoita kahdella tavalla

Ostin heräteostoksena alennuksesta ison palan kotimaista naudan ulkofilettä (eikun siis fileetä). Siitä riittikin meille aikuisille pihvit kahdelle eri aterialle.

En viitsinyt etsiskellä reseptiä, ja improvisoin molemmilla kerroilla. Herkullista oli!

Naudan ulkofileepihvit aurajuustokastikkeella yrttilohkoperunoiden kera
2 annosta, 40 min

Ainekset

Pihvit
  • 400 g naudan ulkofileetä
  • nokare voita paistamiseen
  • suolaa ja mustapippuria myllystä
Perunat
  • 600 g hyviä perunoita, esim. Siikli
  • loraus rypsiöljyä
  • 1 tl kuivattua timjamia 
  • 1 tl kuivattua rosmariiniä
  • 1/2 tl suolaa 
  • mustapippuria myllystä
Kastike
  • 2 dl ruoka- tai kuohukermaa
  • 1/2 aurajuusto (n. 90 g) tai muu voimakas sinihomejuusto (itse käytin 3 eri sinihomejuuston jämät)
Lisäksi
  • 300-400 g vihreitä papuja (pakaste)
  • suolaa ja vettä keittämiseen
  • nokare voita valmiiden papujen päälle
Ohjeet
  1. Ota liha huoneenlämpöön hyvissä ajoin.
  2. Pese perunat hyvin juuresharjalla, leikkaa ne lohkoiksi. Laita perunat kulhoon, päälle mausteet ja öljy. Sekoita ja jätä maustumaan hetkeksi. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  3. Levitä perunalohkot leivinpaperilla vuoratulle pellille tai uunipannulle, terävä kulma ylöspäin. Paista 200-asteisessa uunissa n. 30 min.
  4. Kuumenna pienessä kattilassa vettä papuja varten. Keitä suolatussa vedessä 5-10 min. Kun pavut ovat valmiit, kaada vesi pois, ja lisää nokare voita.
  5. Samaan aikaan, valmista kastike. Laita kerma kiehumaan pieneen kattilaan. Kun se kiehuu, lisää pieniksi palasiksi leikattu homejuusto. Anna poreilla ja sekoittele, kunnes
  6. Samaan aikaan, paista pihvit. Laita (valurauta)pannu kuumenemaan voin kanssa. Kun voi on ruskeaa ja pannu kuuma, laita pihvit pannulle. Paista 2-3 min/puoli, riippuen kuinka kypsän pihvin haluat. Mausta (raaka) yläpuoli suolalla ja pippurilla. Kun käännät pihvin, mausta toinenkin puoli suolalla ja pippurilla.
  7. Laita pihvit 5-10 minuutiksi folion sisään vetäytymään.
  8. Tarjoa tämä kaikki hyvän punaviinin kanssa.



Naudan ulkofileepihvit persilja-valkosipulivoilla viipaleperunoiden kera
2 annosta, 40 min

Ainekset

Pihvit
  • 400 g naudan ulkofileetä
  • nokare voita paistamiseen
  • suolaa ja mustapippuria myllystä
Perunat
  • 600 g hyviä perunoita, esim. Siikli
  • loraus rypsiöljyä
  • 1/2 tl paprikajauhetta
  • 1/2 tl chilijauhetta
  • 1/2 tl suolaa 
  • mustapippuria myllystä
Persilja-valkosipulivoi
  • 40 g voita tai Oivariinia
  • tuoretta persiljaa silputtuna
  • 1-2 valkosipulinkynttä
Lisäksi
  • Salaattia (ja esim. tomaattia, kurkkua, viinirypäleitä, paprikaa, sekä oliiviöljyä ja balsamicoa maustamiseen)
Ohjeet
  1. Ota liha huoneenlämpöön hyvissä ajoin.
  2. Pese perunat hyvin juuresharjalla, leikkaa ne viipaleiksi. Laita perunat kulhoon, päälle mausteet ja öljy. Sekoita ja jätä maustumaan hetkeksi. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  3. Levitä perunaviipaleet leivinpaperilla vuoratulle pellille tai uunipannulle, Paista 200-asteisessa uunissa n. 25 min.
  4. Tee salaatti.
  5. Tee persilja-valkosipulivoi. Ota voi pehmenemään kulhoon. Silppua persilja voin päälle. Kuori valkosipulinkynnet ja purista ne voin päälle. Sekoita ainekset haarukalla. Laita voi takaisin jääkaappiin kunnes tarjoat pihvit.
  6. Paista pihvit. Laita (valurauta)pannu kuumenemaan voin kanssa. Kun voi on ruskeaa ja pannu kuuma, laita pihvit pannulle. Paista 2-3 min/puoli, riippuen kuinka kypsän pihvin haluat. Mausta (raaka) yläpuoli suolalla ja pippurilla. Kun käännät pihvin, mausta toinenkin puoli suolalla ja pippurilla.
  7. Laita pihvit 5-10 minuutiksi folion sisään vetäytymään.
  8. Tarjoa tämä kaikki hyvän punaviinin kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti