perjantai 8. marraskuuta 2013

Luumuja lihapadassa

Hedelmäruokakirjoituksestani tuli mieleen, että luumutkin voisivat sopia lihapataan, ja löysinkin hyvän reseptin Pirkasta inspiraation lähteeksi.

Ehkä huomaat että olen hurahtanut lihapatoihin - ne sopivat niin mahtavasti syksyyn. Lisäksi venäläistä lihapataa lukuun ottamatta olen voinut tehdä valmistelut heti lapsen päivällisen jälkeen hänen ollessa vielä pirteä ja iloinen, ja sen jälkeen mennä tekemään hänen kanssaan jotain aivan muuta. Usein nimittäin laittaessani ruokaa samalla kuin laitan lapselle iltapuuroa, hän alkaa jo olla väsynyt ja malttamaton. Silloin ruoanlaitosta ei meinaa tulla mitään lapsen vaatiessa päästä syliin vähän väliä.

Liha-luumupadan kanssa ei käynyt siis näin. Laitoimme yhdessä ruokaa (poika teki omaa "palikkasoppaansa" lattialla), ja menimme sen jälkeen muualle leikkimään padan hautuessa rauhassa. Jossain vaiheessa piti heittää muutama ainesosa joukkoon, mutta se sujui ongelmitta.

Liha-luumupata
4 annosta, 75 min, aktiivista kokkausaikaa 30 min

Ainekset
  • 600 g karjalanpaistilihoja
  • 250 g ruskeita tuoreita herkkusieniä (tavallisetkin käyvät)
  • 4 isoa porkkanaa
  • mustapippuria myllystä
  • 1 tl kuivattua timjamia
  • 3-5 dl vettä
  • 1,5 dl olutta (yksivuotias lapseni avasi jääkaapin - hän on osannut tehdä niin 8 kk iästä lähtien - otti sieltä oluttölkin, ja hetken mielijohteesta avasin sen ja kaadoin sitä pataan)
  • 1 lihaliemikuutio tai vastaava määrä lihafondia
  • 170 g kuivattuja luumuja
  • 2 dl ruokakermaa
Lisäksi
Ohjeet
  1. Ota liha lämpenemään 1/2-1 h ennen valmistuksen aloittamista.
  2. Kuori ja paloittele sipuli ja porkkanat. Puhdista herkkusienet ja leikkaa puolikkaiksi. Siirrä kaikki pilkotut vihannekset omiin astioihinsa. 
  3. Kuumenna öljy paistokasarissa, kattilassa tai padassa. Ruskista siinä lihapalat kahdessa erässä. Ruskista myös sipuli. Siirrä liha ja sipuli toiseen astiaan.
  4. Paista herkkusieniä hetki padassa. Nosta lautaselle.
  5. Pane lihat takaisin kattilaan sipuli, porkkanoiden, mausteiden, veden ja fondin/liemikuution kanssa. Lisää vettä kunnes liha ja vihannekset melkein peittyvät. Anna poreilla hiljalleen kannen alla noin 45 minuuttia.
  6. Tässä välissä kuori perunat (ja palsternakat) ja laita kiehumaan. Jos teet vain keitettyjä puikulaperunoita, riittää että aloitat keittämisen kun pata on hautunut 40 min.
  7. Lisää herkkusienet, luumut ja ruokakerma. Jatka hauduttamista vielä noin 15 minuuttia. Tarjoa muusin tai perunoiden kanssa. Ai niin, ja punaviinin.
Meillä kuluu timjamia niin paljon, että ei kannata ostaa mitään pikkupurkkeja, vaan litran tötsiä.

 Lähes valmis pata.

 Valmis pata. Viinivalinta ei ollut kovin onnistunut.

 Pojan palikkakeitto.


1 kommentti: